Sivut

15. helmikuuta 2016

DIY ihmisen pohdintoja

Mä oon sellainen ihminen, että mulla täytyy aina olla joku homma tai puuhailu menossa. Yleensä niitä on 2-4 päällekkäin ja touhotan ihan pättömänä jokaisen parissa ja valmiiksi saaminen kestää tosikauan!
Joskus löydän jonkun mieleisen projektin ja teen sitä niin kauan kun se on valmis! nimimerkillä olen joskus havahtunut, että kello on aamuyö ja tuunailen edelleen jotain.

Nyt mulla on meneillään mm. maton virkkausta, tuolin päällysten ompelua, unisiepparin teko ja heijastin langasta neulominen! Neulominen ei oo yhtäään mun juttu! Pitkästyn puolessa tunnissa.en osaa ja turhaudun. Jos neulon, neulon aina pelkkää oikeaa, heh! Eli tylsää.. Korkeintaan pystyn neulomaan Pinjalle  huivin koska se on helppo ja nopea. Lapasia ja sukkia olen yrittänyt tehdä, mutta toinen pari jää vaan aina tekemättä koska kyllästyn enkä saa sitä enää aikaiseksi ja totean että eka kappale on niin ruma, ettei sitä pukea kehtaisi..

Ompelu on, no ihan jees.. Ompelukoneen esille kaivaminen on se mailman vaikein homma :D Kun sen koneen saa esille niin ompelee sitten mielellään useamman jutun kerrallaan. Me siis löydettiin Pinjalle syksyllä kirppis tapahtumasta lähes uuden veroinen pikku nojatuoli! Nojauoli on tummanpunaista kangasta, joka ei oo yhtään mun juttu, joten kankaat siihen ostin jo silloin syksyllä. Nyt olen päässyt suunnittelu vaiheen ohitse ja enää pitäisi ommella, sitä odotellessa!

Ensimmäisen virkatun maton sain valmiiksi viime kesänä. Ensimmäisen maton virkkauksen taisin aloittaa jo vuosi sitten. No nyt vuosi sitten talvella mun ihana ystävä neuvoi mulle selkokielellä virkkausohjeet ja vihdoin viimein kesällä sain maton valmiiksi ! Viime viikolla ostin lisää kudetta ja päätin virkata vielä yhden maton. Tämä on jopa mulle, huonohermoiselle tumpelolle lankojen kanssa helppo ja suht nopea juttu! Tykkään. Nyt siis odotellaan valmistuisiko tämä matto hieman nopeammin ;D

Sitten mulla on vielä yksi operaatio, tästä olen aika innoissani! Yleisesti tykkään eniten kaikesta pienestä näpertelystä, askartelusta ja kaikista kivoista jutuista joissa saa käyttää mielikuvitusta ja ideoida paljon! Tämä on just sellanen. Jokainen työvaihe on erilainen ja vaan taivas on rajana ideoiden kanssa.
Aloin siis väkertämään unisiepparia! Rakastan unisieppareita ja meillä on niitä kolme. Yhdestä en tykkää ollenkaan, yhden kissat tuhosi lähes kokonaan ja tämä viimeinen joka nyt roikkuu makuuhuoneessa on ruskea, ja kaipasin jotain uutta värimaailmaa sinne! Ideoin ja tutkin myös vähän netistä vinkkejä unisieppareiden tekoon, tämä on vielä kesken, mutta vaikuttaa kivalta operaatiolta!

Näihin varmaan palataan blogissa vielä myöhemmin kun saan ideat toteutettua!
Onko täällä muita jotka tykkää näpertää itse kaikkea? Mitä kaikkea olette tuunailleet?

Syksyn ja talven aikana olen tuunaillut meille esimerkiksi vanhasta pirtinpöydästä taas käyttökelposen, ulko-oveen kranssin, lastauslava kukkatelineen, vanhasta sähkökaapeli kelasta pöydän ulos, sisustusikkunoita ja paljon muuta. Näistä ei ole siis mitään postauksia kun en tällöin kirjottanut. Mutta jälkeenpäin voin tietty myös jostain kirjottaa jos aihe kiinnostaa.
Nyt mä palaan takaisin mun dreamcatcherin pariin! Heido!

13. helmikuuta 2016

DIY Taulut lastenhuoneeseen

Oon kirjottanut tän postauksen nyt 4 kertaa.. Aina sama "virhe, ei voida julkaista nyt. yritä myöhemmin uudelleen" Sitten yritän taas seuraavana päivänä ja sama toistuu.. Päätin pitää neljänpäivän hermo loman ja yritetään vielä kerran!!

Olen siis pitkään koittanut etsiä Pinjan huoneeseen tauluja. Jotain simppeliä ja selkeää, mutta ehkä kuitenkin jotain leikkisää?
Paljon löytyy disney aiheisia ja muita tosi lapsenomaisia (noniin, ja nyt moni ajattelee, että no lastenhuoneeseenhan ne tuleekin.. Niin tulee, mutta en silti tykkää kuorruttaa lastenhuonetta ihan niin räikeäksi vaan jotain hillitympää mutta kuitenkin leikkisää kaipaisin) tauluja ja julisteita. Netissä on kasapain (ihania!) paikkoja mistä voi tilata tekstitauluja, mutta ne taas ei ihan ollu sitä mitä mä olin hakemassa.

Sitten mä löysin ihan täydellistä kangasta, värit ja kaikki natsas just eikä melkein! Tyyli oli simppeli mutta kuitenkin lapsekas. Mulla on samaa kangasta isompikin pala, jonka olen ostanut Marimekolta vuosi sitten, tykästyin niin kankaan kuosiin, mutta totesin myöhemmin, että ne värit ei vaan käy meille yhtään! Kyseinen kangas on siis TÄTÄ. Karkumatka nimeltään, ihana kangas, mutta meille ihan väärän värinen! Onneksi siis mun silmään sattui sama kangas mutta aivan ihanan pastellin sävyisenä! Kangas oli kilokangas laatikossa ja todennäköisesti joku virhe pala, koska kuvio ei ollut ihan täysin ehjä ja tuo väri! ihana, mutta en ole missään vielä kyseiseen väriin törmännyt. 
Pala lähti empimättä mun matkaan! Ensimmäisenä mietin josko olisin pingoittanut kankaasta isomman taulun,mutta tarkemman tutkiskelun jälkeen oli kankaassa niin paljolti virheitä, ettei siitä olisi saanut kivaa taulua. Niinpä päätin leikellä ehjät kohdat kankaasta irti ja istuttaa ne valmiisiin ikean NYTTJA kehyksiin. (Nyttjaa ei taideta muuten enää valmistaa?! Osaako joku kertoa? :D)
Lopputulos on aika simppeli ja sopii Pinjan huoneeseen kun nenäpäähän vai mitä te tuumitte?




 Tälläinen taulu operaatiota tänään. Vihdoin tän julkaisu taitaa onnistua! HUH. Norsuun olisi saanut olla isommat kehykset, mutta lisätään ne ensi IKEAN reissun ostoskoriin. Mä en tajua, miksi nää kuvat on ihan hyvälaatusia mutta kun mä lataan ne tänne ja kurkkaan blogin puolella niitä ne on ihan järkyttäväs sumusia.. Inhottava lukea postauksia kun kuvat on tätä luokkaa..

Nyt mä meen nukkumaan. Pidetäänhän peukkuja että blogger tekisi mun kanssa yhteistyötä paremmin ensi viikolla.

2. helmikuuta 2016

Marimekko on pelkkää unikkoa. Vai onko sittenkään?

Ajattelin kirjoittaa teille tästä aiheesta, koska kuulen tätä tosi paljon. Tuntuu että hyvin monen ihmisen mielestä Marimekko on pelkkää unikkoa ja tätimäisiä juttuja. "Ei siellä mitään oo mulle" kommenttia kuulen myös usein.
Moni onkin yllättynyt, että vau täällä onkin paljon erilaisia juttuja ja on löytynyt jotain oman mielen mukaista. Kun mä tuijotan niitä tavaroita päivittäin niin ajattelin koota teille tänne blogin puolelle osan mun omista suosikki tuotteista ko. liikkeestä ja ehkä jopa avartaa teidän näkökulmia kyseisestä kaupasta. Ja kuten huomaa, mä tykkään monesta aika laidasta laitaan. Värikkäistä, klassikoista, neutraaleista ja vanhemmista tuotteista!

Käydään nää läpi vaikka kategorioittain. Ensimmäisenä kodin puolen suosikkeja, sitten kankaat(erotan kankaat ja kodinpuolen tuotteet siksi, koska muuten yhdestä postauksesta tulisi liian pitkä!) ja sitten viimeisenä vaatteet ja asusteet.
Typistän myös juttua niin, että esittelen vain meidän liikkeen suosikit. Koska näitä tavaroita olisi vieläkin enemmän ja tietty valikoima vaihtelee hieman liikkeittäin.

Aloitetaan!
Marimekon suosikit kodintuotteet:
Pidän monista astioista, koska niitä voi yhdistellä toisiinsa. Meillä perus astiasto on valkoinen ja siihen saa ihanaa lisää näistä väripilkuista. 




Nää mukit on vaan niin söpöt! Ei ehkä just mun tyyliset, mutta tykkään ihan hirveesti tuosta keltasesta, noi lehdet on sellaiset ihanat mintunvihreät! Kyseessä on siis Oiva vihkiruusu, jota myydään kahdenmukin settinä meillä 24euroa kustantaa nämä kaksi mukia yhteensä ja siitä tulee vielä-30% eli ei ollenkaan paha hinta. Mä harkitsen vakavasti kahden keltaisen mukin ostamista, vaikka sokerikupiksi! tai sitten koristeksi, heh.

Tykkään myös marimeko pyyhkeistä. Ne on ihanan pehmeitä, hyvä laatuisia ja imee hyvin vettä. Näitä kuoseja on tosi paljon erilaisia. Tässä yhdet omat suosikit! kahdet alimmaiset ovat ujo raitapyyhkeitä, tuo vaalea tuolla keskellä on rautasänky ja päällimmäinen on raakkel. Noita päällimmäisiä mulla on varauksessa meille kotiin! 

Tämä setti ei siis "kuulu" yhteen, mutta sopii musta silti kivasti näin. Ja tohon lautaseenhan voi sitten yhdistää vaikka yksivärisiä mukeja ja ties mitä ja kuppiin taas vaikka valkoiset lautaset. Niin näppärää! Kuppi on Oivan siirtolapuutarhaa ja lautanen on Oivan Kukkuluuruu.


Katsokaa nyt tätäkin yhdistelmää! Eikös olekkin ihana! Siisti tarjota vaikka vieraille tai itse nautiskella näin. Tämä muki on Oivan siirtolapuutarha ja lautanen on Oiva lautanen.

Mun ystäväni sanoi mulle kun ihastelin näitä astioita, että nehän on ihan hippityylisiä! Ehkä, mutta myös hyvin klassisia yhdistettynä vaikka muuten kokovalkoiseen kattaukseen. Marimekko on kuitenkin suomalaista Designiä ja arvo näissä säilyy myös kun tuotteita säilyttää ja käsittelee oikein.
En tiedä onko suomalaiset ylipäänsä hieman arkoja värien käytön suhteen? Että helposti kangistutaan siihen klassiseen musta, valko, harmaa sisustukseen joka on nyt pinnalla. Itsekkin olen kauan ostanut pelkkää väritöntä, mutta pikkuhiljaa mulle on tullut se fiilis, että mä tahdon jotan tälläistä! Onko siellä ruudun toisella puolella valkoharmaa kannattajia vai uskallatteko repäistä väreillä?


                                                                                                                                                                                 Katsokaa nyt! Tuon siirtolapuutarha mukin voisi yhdistää myös vaikka tuon turkoosin lautasen kanssa!

Tai tämän suloisen vihkiruusu mukin voisi yhdistää myös tämän lautasen kanssa.

Sitten vähän servettejä, niistä valitsin vähän rauhallisempia ja klassisia värejä. Helppo yhdistää jälleen kaiken kanssa. Servetit ovat vasemmalta oikealle: varvunraita, fandango, pikku kivet.
Näitä mulla on kotona kaappi täynnä :D Mulla on varmaan joku himo servetteihin koska ostan niitä aina kun nään ihanan kuosin ja meillä ne päätyy pöytään ehkä 1-2kertaa vuodessa! Täytyykin alkaa piristämään arki kattausta näillä, mahtuu sitten taas ostaa uusia lisää.

Tätä kannua mä olen himoinnut jo jonkin aikaa! Meillä sille olisi käyttöä varmaan aika vähän, kun mehuja tai sellaisia ei meillä juoda, mutta juhlapöytään tuon voisi kattaa tai kesällä vaikka tehdä jotain ihanaa sitruuna vettä valmiiksi, jatketaan vielä haaveilua :D Yks mun suosikki on myös nuo jalkalasit! Ne on luonnossa aika isot ja massiiviset, tosi tukevat! Niistä tykkäisin myös, mutta nekin jää ehkä vielä toistaiseksi haaveilu listalle. Nämä tuotteet ovat siis sukatmakkaralla kannu ja Sukat makkaralla jalkalasi.

Sukat makkaralla sarjasta löytyy myös ilman jalkaa oleva pienempi juomalasi. Nämäkin myydään kahden setin pakkauksena ja hintaa näillä on 22,40 euroa josta tulee vielä -30%!

Värejä löytyy erilaisia niin näistä kuin ylemmistä sukat makkaralla astioista.






Pannulapuista valkkasin myös neutraalimmat värit, vaikka näissäkin on varaa valita ne mieleiset värit. Vasemmalta oikealle kuvassa on: Pieni kulkunen, kaarnikka ja kompotti.


Tässä on ehdottomasti yksi mun suosikki, tuo keltainen Oiva kurjenpolvi lautanen. Se on niin kaunis, samaa sarjaa on myös kahvikuppia jota on myös meille hamstrattuna. Viereinen lautanen on Oiva sininen. Se on minusta myös klassisen kaunis. Molemmat ovat kuin tauluja!





Sitten vielä esittelen nämä ihanat Oiva siirtolapuutarha kupit! Niin ihanat! Nää on aika laakeat malliltaan, sopii mun mielestä parhaiten tee kupeiksi. Näillä saa katettua pöydän tosi romanttisesti ja tyttömäisesti.

Tässä olis tämän kertaset kodin ostaston muutamat mun suosikit esitelty. Ensi kerralla palataan aiheeseen kankaiden kanssa, niistä löytyykin super paljon suosikkeja.

Onko ruudun toisella puolella marimekko keräilijöitä? 
Mikä näistä mun lemppari jutuista kolahti sinne? vai eikö mikään?